Hiusten
leikkaukset

Hyvä ja taidokas hiusten leikkaus saa kasvonpiirteet näyttämään sopusuhtaisemmilta.

Leikkauksen avulla pystytään korostamaan juuri sinun parhaita piirteitäsi.

Leikkausmalli

Leikkausmallissa on otettava huomioon hiuslaatu ja elämäntavat ja kuinka paljon hiusmallin kantaja on valmis käyttämään aikaansa kampauksen ylläpitämiseen ja esimerkiksi hiustenlaittoon aamuisin.

Kun kaikki nämä oleelliset asiat on huomioitu, osaa taitava kampaaja leikata juuri oikean mallin asiakkaan lähtökohtien mukaisesti.

Leikkauspaketti

Salon Klipsissä hiusten leikkaus voidaan tilata ainoana palveluna tai pesun sisältävänä pakettina. Hiukset on hyvä pestä juuri ennen leikkausta, jotta leikkaaja pystyy hahmottamaan hiuslaadun luonteen, pyörteiden paikan, hiuksen taipuisuuden sekä puhdistamaan ylimääräiset muotoilutuotteiden jäämät tarvittaessa syväpuhdistavalla shampoolla. Näin leikkauksesta saadaan mahdollisimman hyvä ja toimiva juuri sinun hiukseesi.

Jos et halua että hiuksesi pestään liikkeessä, niin pese hiuksesi samana päivänä ja saavu hiustenleikkaukseen puhtaalla ja kuivalla hiuksella jossa ei ole muotoilutuotteita.

Hiusten pesu

Pesun yhteydessä tehdään aina pikahoito kevyellä hieronnalla, joka on useimpien mielestä erittäin rentouttavaa. Tilauksesta voimme tehdä myös tehokkaamman juuri sinun hiuksillesi ja hiuspohjallesi räätälöidyn tehohoidon, jolloin pakettiin kuuluu hiuspohjan pidempi hieronta. Pesun ja leikkauksen lisäksi leikkauspakettiin kuuluu arkikampaus muotoilutuotteineen.

Leikkauksen aikana saat vinkit miten ja millaisia tuotteita käyttäen saat parhaiten ja helpoiten laitettua hiuksesi itse. Annamme mielellämme vinkkejä kotona toteutettaviin nopeisiin pikakampauksiin, kysy siis rohkeasti ja hyödynnä ammattitaitoamme.